Europa Tarut ja myytit

    Postimerkkien Europa-sarjan teemana vuonna 2022 ovat tarut ja myytit. Posti esittelee Europa-merkeissään kaksi jumalatarta, jotka mainitaan mm. kalevalaisissa runoissa. Päivätär ja Kuutar kehräävät muotoonleikatuissa postimerkeissä auringon ja kuun hohteesta kulta- ja hopealankaa, josta kudotaan kultaisia ja hopeisia vaatteita.

    Postimerkkien suunnittelijaksi valittu kuvittaja Emmi-Riikka Vartiainen on itsekin kiinnostunut mystiikasta. ”Tähän työhön liittyy paljon omia kuvittamiseen liittyviä haavekuvia, joten niiden toteuttaminen tuntui ihan henkilökohtaisella tasolla jännittävältä. Kävinkin läpi koko tunteiden kirjon etsiessäni hahmoista tietoa ja niistä syntyviä mielikuvia.”

    Vartiainen tutustui työn aluksi suomalaiseen mytologiaan, kansanuskomuksiin ja runoihin saadakseen laajemman käsityksen alan tarustosta ja myyttisistä hahmoista. ”Koska aiheena olivat luonnottaret, vietin myös paljon aikaa luonnossa pohtien näitä neitoja. Luonnostelin hahmoja paperille milloin missäkin mättäällä tai kivellä. Lopulta hahmojen olemus, kauneus ja ylväys alkoi kirkastua ja tuntui että elin itsekin jo mukana tarinassa. Työhuoneella kuvitusten ilme loksahti väritysvaiheessa kohdilleen.”

    ”Piirsin Päivättären ja Kuuttaren nuorina neitoina, jotka ovat taivaankappaleiden ajattomia luonnottaria arkisten käsitysten ja lakien ulkopuolella. He ovat metaforia luonnon kauneudelle sekä auringon ja kuun voimalle. Halusin saada hahmojen kuvituksiin tuota samaa mystistä voimaa.”

    Ilmestymispäivä 27.4.2022

    Ulkomaan ikimerkki käy Priority-kirjeen ja -kortin postimaksuksi 20 grammaan asti Suomesta ulkomaille (ei voi postittaa Ahvenanmaalta).

    20.50

    10 merkkiä