Pride

    Posti julkaisee Priden kunniaksi Eero Lampisen suunnitteleman postimerkin, jossa marssii värikäs joukko sateenkaarilipun väreissä. 

     ”Postille Pride-postimerkki on tapa tuoda yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien viesti näkyväksi arjessa. Haluamme olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja tuntea kuuluvansa joukkoon”, Postin vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Anna Storm sanoo. 

     ”Halusin Pride-postimerkin ilmentävän ideaa, että eroista huolimatta marssimme kohti yhteistä tavoitetta tulla nähdyksi ja ymmärretyksi. "Kuvituksen psykedeelinen tyyli viittaa vastakulttuurien 1960-lukuun ja ensimmäisiin Pride-kulkueisiin 1970-luvun alussa”, Eero Lampinen kertoo. 

     Pride edustaa Lampiselle vapautta elää ja ajatella normien ulkopuolella. ”Pride ei pelkästään kannusta suvaitsemaan erilaisuutta, vaan juhlistaa sitä. Pride on myös kunnianosoitus niitä kohtaan, jotka ovat taistelleet oikeuksiemme puolesta.” 

     Posti on toiminut Helsinki Pride -yhteisön yhteistyökumppanina vuodesta 2018 lähtien ja tukee vuonna 2026 myös Manse Pridea. Yhteistyön tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia.  

     

    Pride -kotimaan ikimerkki julkaistaan 10 merkin arkissa. 

    Ilmestymispäivä 6.5.2026

     

    Kotimaan ikimerkki on postimerkki jolla voit postittaa kirjeen ja kortin kotimaassa. Ikimerkki on nimensä mukaisesti aina voimassa. Yhdellä kotimaan ikimerkillä voit postittaa enintään 50 grammaa painavan kirjeen. Painavampiin kirjeisiin tarvitset useamman ikimerkin (lisätietoja kuvassa).

    30.00 €

    10 merkkiä